Uusi akateeminen lukuvuosi on jälleen alkanut, opiskelijat ilmoittautuneet kursseille ja opettajatkin haistelevat syksyn ja uuden vuosikurssin tunnelmia. Samalla kaikki tuntuu kuitenkin niin perin tutulta ja turvalliselta. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että yliopistot ja yliopistoluennot olivat aikansa sosiaalinen innovaatio?
Jussi Välimaa kirjoittaa 2015 julkaistussa artikkelissaan, että: ”Oleellista ensimmäisten yliopistojen synnylle oli se, että niissä toimi opettajia, joiden opetusta tultiin kuuntelemaan oman kaupungin tai maakunnan ulkopuoleltakin.” (Välimaa 2015, s. 245). Esimerkiksi Bolognan yliopistoa ei siis koskaan varsinaisesti perustettu vaan se syntyi tämän sosiaalisen innovaation tuloksena. Myöhemmin Bolognan yliopiston syntyvuodeksi päätettiin vuosi 1088.
Välimaa jatkaa, että ensimmäisten yliopistojen ideana oli, että ”Professorit opettivat opiskelijoita lukemalla kunkin tieteenalan keskeiset auktoriteetit ja niiden sisällöt kommentaarien avulla. Oppiminen perustui muistamiseen.” (Välimaa 2015, s. 253) Tämä historiatieto aiheutti ainakin minussa suurta hilpeyttä. Vaikka yliopisto-opetus varsinkin viime vuosina on saanut uusia muotoja, tämän tuhatvuotisen perinteen tunnistaa jokainen yliopistossa opiskellut! On iso auditorio, kateederin takana puhuva pää jakamassa tietoa – joskus jopa lukemassa suoraan kirjasta tai muistiinpanoista – ja vastaanottajina tietoa enemmän tai vähemmän janoavat opiskelijat, jotka tekevät muistiinpanoja. Omina opiskeluaikoinani tämä tarkoitti kirjaimellisesti, että opettajien esittämiä luentokalvoja ja esimerkkejä kirjattiin vihkoihin kynä sauhuten. Nykyään muistiinpanojen tekeminen rajautuu yleensä opettajien laatimien powerpoint-esitysten marginaalien lisäyksiin, mutta prosessi on silti pääpiirteissään sama ja tunnistettava.
Mikä sai minut kauppatieteilijän ja yrittäjyystutkijan penkomaan yliopistojen ja luennointiperinteen syntyhistoriaa? Sain keväällä kutsun pitää pienen puheenvuoron yliopiston sisäiseen kehittämistilaisuuteen, ja otsikokseni annettiin ”Miksi ja miten käytän verkkoaineistoja opetuksessani?” Tämä varsin pragmaattinen näkökulma kaikessa yksinkertaisuudessaan innosti minut miettimään, että todellakin – miksi käytän verkkoaineistoja? Eivät kai verkkoaineistot (ja atk!) ole mikään itseisarvo? Kuitenkin olen jo vuosikausia systemaattisesti vähentänyt perinteistä luennointia ja lisännyt verkkoaineistojen määrää kaikilla kursseillani. Lähiopetuksessa olen antanut yhä enemmän aikaa keskusteluun ja harjoitusten tekemiseen.
Tuolta historiasta löysin mielestäni kaipaamiani perusteluja verkkoaineistojen käyttöön. Nykyajan guruthan ovat verkossa! On olemassa avoimia ja kaupallisia verkkoaineistoja, joissa omasta asiantuntemuksestaan alustavat tutkimusalueiden gurut. Esimerkiksi kauppakorkeakoulun hankkimassa HSTalks –verkkoluentoaineistossa yrittäjyyden kognitiivisista perusteista luennoi professori Robert A. Baron, jonka tutkimuksiin on Google Scholarin mukaan yli 68.000 viittausta. Minun ei siis vuoden 1088 tapaan tarvitse referoida professori Baronin tekstejä, vaan opiskelijat voivat kuunnella suoraan Baronin luennoivan verkossa.
Jos siis huippuopettajat ovat nyt jo verkossa, mihin meitä opettajia tarvitaan? Tekevätkö verkkoaineistot ja erilaiset avoimet verkko-opetusmallit meistä yliopistojen opettajista tarpeettomia ja työttömiä? Huoli pois. Ensinnäkin, verkkoaineistojen paljous ja tieto siitä, että jotkin aineistot tarjoavat vähän liikaa vaihtoehtoisia totuuksia vaatii asiantuntemusta. Osa aineistoista toistaa itsestäänselvyyksiä, jotkin vaativat joitakin perustietoja avautuakseen. Monet ilmiöt kuten yrittäjyys saavat erilaisia muotoja ja merkityksiä eri ympäristöissä, joten kaikkien amerikkalaisten, edes parhaiden, tutkijoiden ja yliopistojen verkkoluennot eivät välttämättä sellaisenaan istu suomalaiseen yrittäjyysopetukseen. On opettajan tehtävä – omaan asiantuntemukseensa perustuen – valita kurssin oppimistavoitteisiin soveltuvat ja ajantasaiset aineistot.
Toiseksi, ymmärrän luennot eli lähiopetuksen tarpeen erityisesti merkitysten antamisena ja rakentamisena tilana. Ainakaan omassa aineessani yrittäjyydessä ei lopultakaan ole tärkeintä muistaa faktoja ja asioita. Enemmänkin on kyse siitä, että erilaiset aineistot ja tutkimustieto tarjoavat mahdollisuuden tarkastella ja pohtia asioita ja ilmiöitä suhteessa omaan elämään ja uraan, liiketoimintaan tai yhteiskuntaan. Opiskelijoita voi innostaa reflektoimaan verkkoluentoja tai lukemistoja myös itsenäisesti verkossa. Erilaisten näkökulmien esiin saaminen edellyttää opiskelijoiden ja opettajien välistä vuorovaikutusta. Siirrytään siis tiedon vastaanottamisesta tiedon luomiseen yhdessä. Tätä varten tarvitaan perinteisiä kohtaamisia ”oppimisen olohuoneissa” opettajien ja opiskelijoiden kesken, joissa rakennetaan paitsi yksilöllisiä myös jaettuja merkityksiä yhdessä. Esimerkiksi on kiintoisaa pohtia, mitä tarkoittaa työn yrittäjämäisyyden lisääntyminen yksittäisen ihmisen ja yhteiskunnan kannalta? Tai mitä se voisi tarkoittaa organisaatioiden johtamisen näkökulmasta?
Nämä yhteisesti rakennetut tarinat vastaavat myös vähän aikaa sitten erään lukiolaisen HS:n mielipidepalstalla esittämään kritiikkiin verkkoaineistoja ja verkko-oppimista kohtaan. Olen samaa mieltä mielipidekirjoittajan kanssa siitä, että pelkästään verkkoaineistoihin ja verkkotyöskentelyyn tukeutuminen kapeuttaa opiskelua ja oppimista. Kaipuu ”saada opetusta” ei saisi kuitenkaan mielestäni tarkoittaa nostalgiamatkaa 1000 vuoden taakse ja paluuta tiedon jakamiseen ja sen ulkoa opetteluun! Nyt tiedämme valtavasti enemmän oppimisesta ja sitä tietoa voimme käyttää myös opetuksen kehittämisessä.
Antoisaa ja innostavaa yhdessä oppimisen syksyä meille kaikille!
Ulla Hytti, Johtamisen ja yrittäjyyden laitos, Turun yliopisto
Välimaa, Jussi (2015) Yliopistot keskiajan sosiaalisena innovaationa: Paavi, Ruhtinas ja Kaupunki, Kasvatus & Aika 9(3), s. 244–256. http://www.kasvatus-ja-aika.fi/dokumentit/k_valimaa_2110151500.pdf
FI 
EN